erityisruokavalio

Runebergin torttuja myös erityisruokavaliota noudattavalle

5. helmikuuta juhlistetaan kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin päivää nauttien hänen mukaansa nimettyjä mantelisen meheviä leivoksia. Erimenu-tuottajista gluteenittomaan ja maidottomaan ruokavalioon soveltuvia Runebergin torttuja löytyy ainakin Vuohelan Herkun ja Suloiset Gluteenittomat valikoimista. Branderin valmistama Runebergin torttu soveltuu puolestaan gluteenittomaan ja laktoosittomaan ruokavalioon. Runebergin torttu on perinteisesti murotaikinasta valmistettu leivos, joka on höystetty mantelirouheella, kardemummalla sekä keksimuruilla. ...

Pyhäinpäiväpöytään paistia tai pataa

Ensi lauantaina 3.11. vietetään pyhäinpäivää. Hautausmailla ja kodeissa syttyvät tuhannet kynttilät poisnukkuneiden läheisten muistoksi ja perheen tai suvun kanssa kokoonnutaan yhteiseen ruokapöytään. Useimmat kaupat pysyvät pyhäinpäivänä suljettuna tai aukioloaika on ainakin poikkeuksellinen, joten ruokaostokset on syytä tehdä viimeistään perjantaina. Erimenusta löydät ruokaohjeet erilaisiin ruokavaliohin. Marraskuiseen pyhäpöytään sopii alkuruuaksi raikas salaatti (sitruunainen salaatti tai värikäs tuoresalaatti) ...

Ilmoita kiinnostavan ruokailu-, majoitus- tai ostospaikan tiedot EriMenoon

EriMeno -verkkopalvelu kehitetään vastaamaan erityisryhmiin kuuluvien matkailijoiden ja retkeilijöiden tarpeisiin. Vuonna 2013 julkaistavalle EriMeno -verkkopalvelulle on nyt julkaistu omat infosivut osoitteessa www.erimeno.fi. EriMeno on karttapohjainen ja yhteisöllinen verkkopalvelu, jonka avulla voit etsiä tietoa juuri sinulle soveltuvista, tietyllä alueella sijaitsevista tai tietyn reitin varrella olevista ravitsemus-, majoitus- ja matkailupalveluista. EriMeno -palvelun avulla voit helposti löytää tietoa ...

Ajankohtaista tietoa ruoka-allergioista ja keliakiasta -yleisöluento 17.9.2012 Tampereella

Aika: Ma 17.9.2012 klo 18, Paikka: Sampola, auditorio, Sammonkatu 2, Tampere. Ruoka-allergioiden oireet, hoito ja korvaavat tuotteet sekä Kansallinen allergiaohjelma, Tuula Jokinen, Restonomi AMK, Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistys ry Keliakian ruokavaliohoito – Uusi gluteeniasetus – vehnätärkkelys- ja kauratuotteet entistä turvallisempia, Eija Lindberg, Länsi-Suomen aluevastaava, Keliakialiitto ry Erimenu.fi -palvelu ruoka-allergisen ja keliaakikon apuna, Tarja Heimolehto, projektipäällikkö, ...

Nyt nautitaan sadonkorjuun antimista

Sadonkorjuuviikot (13.-26.8.2012) ovat kotimaisen ruoan juhlaa. Suomen valoisassa kesässä kasvaneet juurekset, vihannekset, tuoreyrtit, sienet, marjat ja hedelmät ovat makeimmillaan ja maistuvimmillaan juuri nyt. Höyryttäminen on hyvä tapa säilyttää kasvisten maut, värit ja ravintoarvo. Höyrytettyjen kasvisten päälle vain yrteillä ja sitruunalla maustettua kylmäpuristettua öljyä, niin aterianautinto on valmis. Juureksista saa myös hyvän raakasalaatin: leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi ...

Erimenu auttaa päivähoidon tai koulun aloittavia erityisruokavalioiden toteuttamisessa

Näin elokuun alussa monessa kodissa kannetaan erityistä huolta erityisruokavaliota noudattavan lapsen tai nuoren ruokavalion toteutumisesta uudessa päivähoitopaikassa tai koulussa. Uudet tulokkaat ja heidän erityisruokavalionsa asettavatkin haasteita oppilaitosten ja päivähoitopaikkojen henkilöstölle ja keittiölle. Erimenu.fi -palvelusta päiväkotien ja koulujen keittiöhenkilökunta saa helposti yhdestä paikasta apua ja ideoita erityisruokavalioiden toteuttamiseen. Erimenussa tuote- ja ruokaohjehaun voi tarkentaa esimerkiksi munattomiin, ...

Puutarhamarjojen kausi alkoi

Vadelma, mustikka, viinimarjat ja karviaiset odottavat nyt poimijoitaan. Kotimaiset puutarhamarjat ovat parhaimmillaan tuoreina, mutta nyt marjoja kannattaa pakastaa myös talven varalle. Puutarhamarjaviikkoa (Kotimaiset Kasvikset ry) vietetäänkin viikolla 32. Puutarhamarjojen maittavasta valikoimasta valmistat ihania leivonnaisia, jälkiruokia, mehuja ja hilloja. Kokeile Erimenun ohjeilla vaikkapa gluteenitonta marjapullaa, mantelista marjaherkkua tai kuplivaa punaherukkajuomaa.

Kesäherkkuja luonnon omista terveyspommeista – mansikoista

Mansikkakausi on alkanut ja kotimaisia mansikoita on jo myynnissä kohtuuhintaan. Näissä kesäisissä terveyspommeissa on enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa ja saman verran kuitua kuin porkkanassa. Mansikka sisältää myös runsaasti fenoliyhdisteitä, jotka vahvistavat elimistön suojamekanismeja, toimivat antioksidantteina ja estävät haitallisten mikrobien kasvua. Mansikka on parhaimmillaan tuoreena. Nyt kannattaakin suunnata ostosmatka joko mansikkaviljelmälle, torille tai kaupan myyntitiskille ja ...

Juhannuksena herkutellaan alkukesän antimilla

Juhannuspöydässä maistuvat kotimaiset varhaisperunat ja varhaisvihannekset. Kun varhaisperuna tulee markkinoille lisääntyy suomalaisten perunan kulutus kolmanneksella. Tällä viikolla ei siis turhaan vietetä valtakunnallista varhaisperunan ja varhaisvihannesten teemaviikkoa (Kotimaiset Kasvikset ry/ www.kasvikset.fi). Alkukesän vitamiinipommit ovat parhaimmillaan erilaisten grilliherkkujen, savustetun kalan ja raikkaan salaatin kera. Keitetyt, jäähdytetyt varhaisperunat maistuvat hyvin myös kesäisissä salaateissa ja tuovat niihin ruokaisuutta. Valmista ...

Maukasta tarjottavaa kaikille juhlavieraille

Tällä viikolla juhlitaan koulun päättymistä. Oletpa järjestämässä pieniä tai suuria juhlia, niin mietittävää ja tehtävää on paljon. Haluaisit, että kaikki juhlavieraasi voisivat nauttia saman juhlapöydän antimista, mutta kun vieraidesi joukossa on myös jatkuvasti kasvava ryhmä erityisruokavaliota noudattavia henkilöitä… Erimenu.fi -palvelusta löydät apua moniin erilaisiin ruokavalioihin soveltuvista tuotteista ja ruokaohjeista sekä niiden saatavuudesta. Kun etsit tietoa ...
RSS-virtaTilaa Erimenu.fi blogi RSS-lukijaasi