ruoka-aineallergia

Nyt nautitaan sadonkorjuun antimista

Sadonkorjuuviikot (13.-26.8.2012) ovat kotimaisen ruoan juhlaa. Suomen valoisassa kesässä kasvaneet juurekset, vihannekset, tuoreyrtit, sienet, marjat ja hedelmät ovat makeimmillaan ja maistuvimmillaan juuri nyt. Höyryttäminen on hyvä tapa säilyttää kasvisten maut, värit ja ravintoarvo. Höyrytettyjen kasvisten päälle vain yrteillä ja sitruunalla maustettua kylmäpuristettua öljyä, niin aterianautinto on valmis. Juureksista saa myös hyvän raakasalaatin: leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi ...

Erimenu auttaa päivähoidon tai koulun aloittavia erityisruokavalioiden toteuttamisessa

Näin elokuun alussa monessa kodissa kannetaan erityistä huolta erityisruokavaliota noudattavan lapsen tai nuoren ruokavalion toteutumisesta uudessa päivähoitopaikassa tai koulussa. Uudet tulokkaat ja heidän erityisruokavalionsa asettavatkin haasteita oppilaitosten ja päivähoitopaikkojen henkilöstölle ja keittiölle. Erimenu.fi -palvelusta päiväkotien ja koulujen keittiöhenkilökunta saa helposti yhdestä paikasta apua ja ideoita erityisruokavalioiden toteuttamiseen. Erimenussa tuote- ja ruokaohjehaun voi tarkentaa esimerkiksi munattomiin, ...

Juhannuksena herkutellaan alkukesän antimilla

Juhannuspöydässä maistuvat kotimaiset varhaisperunat ja varhaisvihannekset. Kun varhaisperuna tulee markkinoille lisääntyy suomalaisten perunan kulutus kolmanneksella. Tällä viikolla ei siis turhaan vietetä valtakunnallista varhaisperunan ja varhaisvihannesten teemaviikkoa (Kotimaiset Kasvikset ry/ www.kasvikset.fi). Alkukesän vitamiinipommit ovat parhaimmillaan erilaisten grilliherkkujen, savustetun kalan ja raikkaan salaatin kera. Keitetyt, jäähdytetyt varhaisperunat maistuvat hyvin myös kesäisissä salaateissa ja tuovat niihin ruokaisuutta. Valmista ...

Uusia elintarviketuottajia ja tuotteita Erimenu.fi -palvelussa

Erimenu.fi -palveluun on jälleen lähtenyt mukaan iso joukko uusia elintarviketuottajia ja maahantuojia. Näin palveluun on saatu paljon lisää uusia elintarvikkeista. Nyt pystymme entistä paremmin ja monipuolisemmin palvelemaan sekä yksityis- että ammattikäyttäjiämme saamaan tarkkaa ja ajantasaista tietoa erilaisiin ruokavalioihin soveltuvista elintarvikkeista ja niiden saatavuudesta. Erimenu.fi on maksuton verkkopalvelu kaikille erilaisista ruokavalioista kiinnostuneille tai erityisruokavalioiden hallintaan apua ...

Allergisen joulumuistiosta vinkkejä jouluvalmisteluihin

Allergia- ja astmaliiton joulumuistio johdattaa joulunviettoon ilman allergia- tai astmaoireita. Jouluherkkujen reseptit saat erimenu.fi -palvelusta. Palvelussa on niin muna-, maito- kuin vilja-allergiselle sopivat ruokaohjeet. Kirjaa Erimenuun oma ruokavaliosi ja ohjelma etsii sopivat ohjeet puolestasi. Manteli kuuluu joulupuuroon, mutta se ei sovi voimakkaasti pähkinäallergiselle. Kokeile mantelin sijaan esimerkiksi vaaleaa rypälettä tai keittämätöntä makaronia. Pähkinäallergiset syövät huoletta muskotti- ...

Pyhäinpäivänä kiireetöntä yhdessäoloa

Ensi lauantaina 5.11. vietetään pyhäinpäivää. Pyhäinpäivä on suomalaisten tärkeimpiä vainajien muistopäiviä, jolloin viedään kynttilöitä omaisten haudoille. Kaupat ja muut liikkeet pysyvätkin suljettuina, joten ruokaostokset on syytä tehdä viimeistään perjantaina. Pyhäinpäivänä vietetään aikaa perheen kanssa. Syksyiseen ruokapöytään sopii hyvin lempeässä lämmössä kypsynyt pataruoka. Erimenusta löytyy monenlaisia ruoka-aineallergisille ja myös muille erityisruokavaliota noudattaville soveltuvia vaihtoehtoja. Kokeile vaikkapa ...

Erimenu.fi mukana Valtakunnallisilla Ravitsemuspäivillä Helsingissä

Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät järjestetään 10.-11.10. teemalla ALLERGIA – ehkäisystä ravitsemushoitoon. Erimenu.fi –palvelu on myös mukana näillä 19. kerran järjestettävillä koulutuspäivillä. Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät ovat ravitsemuksen, terveydenhuollon, ruokapalveluiden sekä tuotekehityksen ja markkinoinnin ammattilaisille, toimittajille, tiedottajille ja kaikki aiheesta kiinnostuneille avoimet koulutuspäivät. Koulutuspäivien luennoitsijoina toimii asiantunteva joukko alan erikoislääkäreitä, ravitsemusterapeutteja ja tutkijoita. Monipuolisten allergiaa ja ravitsemusta käsittelevien luentojen lisäksi ...

Erimenu mukana Läheltä hyvää -tapahtumassa Tampereella 24.9.

Lauantaina 24.9. klo 10-15 järjestetään Ahlmanin ammattiopistolla (os. Hallilantie 24, Tampere) Läheltä hyvää –tapahtuma. Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistys ja Erimenu.fi -palvelu on myös tapahtumassa mukana. Tutustu ohjelmaan tarkemmin osoitteessa Läheltä hyvää –tapahtuma. Tapaamisiin Ahlmanilla!

Ruoka-alan ammattilaisille uusi koulutus syyskuussa

Allergia- ja Astmaliitto järjestää ruoka-alan ammattilaisille Ruoka-allergian ABC -kurssin Helsingissä 12.9. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan. Ruoka-allergioiden tuntemus on ravintola- ja muulla ruoka-alalla ensisijaisen tärkeää silloin, kun asiakkaana on vakavasti allerginen. Aiheesta on koottu päivän mittainen koulutus, luennoitsijoina alansa asiantuntijat. Luennot: Lasten ruoka-allergiat, dos. Mika Mäkelä, ylilääkäri, HYKS, Iho- ja Allergiasairaala Aikuisten ruoka-allergiat, Timo Helin, sisätautien ...

Erimenusta apua koulun tai päivähoidon aloittavien ruokailuun

Lähiviikkojen aikana opintonsa aloittaa jälleen suuri joukko lapsia, nuoria ja aikuisia. Samoin päiväkodit ja perhepäivähoitopaikat täyttyvät uusista pienistä tulokkaista. Aloittajien joukossa on paljon myös erityisruokavaliota noudattavia. Tämä aiheuttaa huolta monelle vanhemmalle sekä haasteita oppilaitosten ja päivähoitopaikkojen henkilöstölle ja keittiölle.  Erimenusta koulujen ja päiväkotien keittiöhenkilökunta saa helposti yhdestä paikasta ohjeita ja ideoita erityisruokavalioiden toteuttamiseen. Ruokaohjehaun voi ...
RSS-virtaTilaa Erimenu.fi blogi RSS-lukijaasi