Hunaja-kookosvanukkaat resepti

Hunaja-kookosvanukkaat
Jälkiruuat

Ruokavalio

Maidoton
Laktoositon
Vähälaktoosinen
Soijaton
Munaton
Gluteeniton
Ei-vehnää-ohraa-ruista

Kontaminaatioriskit

Vanukas kypsennetään uunissa vesihauteessa. Maidoton versio on tehty kookosmaidosta. Hunaja antaa vanukkaalle viimeisen silauksen. Vanukkaiden koristeeksi sopii myös hedelmäsose, esimerkiksi persikasta tai mangosta.

Ohje: Hunajainen Sam

Ainesosat

1 dl sokeria
5 dl kookosmaitoa
1 dl juoksevaa hunajaa
6 kananmunan keltuaista
Päälle: juoksevaa hunajaa
Voiteluun: rypsiöljyä
Linkitetyt ruoka-aineet: ruokosokeri, kananmuna, kananmunan keltuainen, kananmunan valkuainen, ovalbumiini (muna), E1105 (muna), kookos, vesi, hunaja, rypsiöljy

Valmistusohje

Valmistusaika:
Melko nopea (alle 1h)
Annokset:
4
kpl

1. Voitele neljä leivosvuokaa öljyllä ja nosta korkealaitaiseen uunivuokaan.

2. Sulata ja ruskista sokeri kattilassa. Jaa sokeri vuokien pohjalle.

3. Kiehauta ja jäähdytä kookosmaito. Lisää joukkoon hunaja ja haarukalla sekoitetut keltuaiset. Älä vatkaa seosta.

4. Kaada seos vuokiin. Lisää uunivuokaan vuokien ympärille niin paljon vettä, että se ulottuu ulkopuolella vuokien puoleen väliin.

5. Peitä uunivuoka foliolla. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.

6. Jäähdytä vanukkaat ja kumoa varovasti lautasille. Valuta päälle hunajaa.